![]() |
||
Hevoset ja ponit
Omistamiani hevosia Valley's Nelle
Nipsun varsa Nelle syntyi kesäkuussa 1999 Ilonan tallin laitumelle. Varsan synnyttyä paikalle tuli puoli sukua ja monia kavereita. Varsalla oli varsinainen tervetuliaiskomitea ensimmäisinä tunteinaan. Kahden tunnin kuluttua syntymästään Nelle laukkasi jo emänsä vierellä. Nelle oli minulla kaksi vuotta, jona aikana kävimme näyttelyissä, opettelimme irtohypytystä sekä juoksutuksen alkeita. Koska poni oli vain 130cm kor-kea, oli se minulle liian pieni ja vaihdoin sen Veikko-suomenhevoseen. Nelle meni lapsiperheelle ajo- ja ratsuponiksi.Veibello
Veikko siis tuli meille vaihtokaupassa vuonna 2001. Veikolla oli startattu raveissa pari kertaa nuoruudessaan, mutta viime vuodet se oli toiminut ratsuna. Veikko oli valitettavasti kiertänyt omistajalta toiselle toistakymmentä kertaa. Veikolla oli mukava käydä ajamassa kärryillä. Talvella päästelimme järven jäällä ravilla ohi naapurin lämminverisestä ravurista. Oli se huimaa kyytiä ponikokoiselta suomenhevoselta. Valitettavasti Veikon elämä päättyi liian aikaisin suolikiertymään vuonna 2002.Heilotar
Heta ostettiin Veikon tilalle. Hetalla oli ajettu ja ratsastettu aika vähän ikään nähden. Äikkään Jonna koulutti sitä hieman pidemmälle. ”Nälkä kasvoi syödessä”, ja totesin, ettei Heta riitä siihen, mitä halusin hevosesta. Nuori Tähkä valloitti sydämeni, joten päätin myydä Hetan harrasteratsuksi vuonna 2003.
Webdesign Pet-Web 2009
|
||
![]() |
||